Yrityksemme

PARTICO AB (OY Particovino Finland AB Ltd) perustettiin vuonna 1994, aikana jolloin VIN & SPRIT AB:n osto-oikeudet alkoivat rakoilla. Yrityksemme harjoittaa viinien tuontia ja vientiä ja sillä on ollut tukkumyyntilupa Suomessa vuodesta 1998 lähtien. Oy Particovino Finland Ab Ltd perustettiin sittemmin vuonna 2000 voidakseen itsenäisesti kilpailla Suomen markkinoilla. Myynti horeca-sektorille, so. ravintolasektorille, on vapaa siinä mielessä, että tukkumyyntilupa omaavat yritykset voivat jakaa ja myydä suoraan ravintoloille, joilla on anniskelu oikeudet. Partyico AB on yleisesti saanut yksinoikeusedustuksen Pohjois-Itämeren aluetta varten, joka käsittää Ruotsia, Suomea, Baltian maita sekä verovapaan myynnin markkinat, jotka heinäkuun ensimmäisestä päivästä 1999 lähtien supistui melkoisesti tietyillä merialueilla.

Suomessa hoitaa ALKO jakelun, muissa maissa yhtiöt, jotka ovat erikoistuneet varastointiin ja maata kattavaan jakeluun, vastaavat viiniemme turvallisesta ja sännöllisestä kuljetuksesta asiakkaillemme jokaisessa maassa. Ulkomaiset tuottajat ovat uskoneet meille tuotteittensa myynnin. Arvioimme viinin eri laatuominaisuudet ja yritämme löytää viinille sopivimmat markkinat. Huolehdimme viinin laskemisesta markkinoille ja tuemme tätä jatkuvilla edistävillä toimenpiteillä. Olemme yksinkertaisesti sanottuna viinien ”markkinamaakareita” eli ”market-makers”. Tuottajillamme on suuret odotukset ja korkeat vaatimukset toimintaamme nähden. Toisaalta mekin asetamme kovat vaatimukset uusille tuottajille, jotka haluavat yhtiömme edustavan heitä. Yrityksemme on pieni, mutta muistakaamme Aleksanteri Suuren maineikkaat sanat ennen Gaugamelan taistelua v.. 331 e.Kr. kun hänen pieni sotajoukkonsa tapasi ylivoimaisen, persialaisen vihollisensa keisari Dariuksen: ”Maailma kunnioittaa miestä siitä, mitä hän tekee – ei siitä, mitä hän on.